Haluan aloittaa tämän blogin, että saan kirjoitettua nämä ajatukset ulos päästäni ja sydämestäni. Koska ajatuksia ja tunteita on, vaikka ne eivät aina "sovi kuvioon" eivätkä kestä "päivänvaloa".

Haluan kirjoittaa siitä tunteesta, mitä tunnen sinua kohtaan. Välillä voimakkaammin, välillä laimeammin. Aina kun näen sinut, niin "voimakkaammin". Mun on pakko kirjoittaa nämä tunteet "pois" haittaamasta oikeaa elämää...

Olipa kerran aikoja, jolloin olimme yhdessä ja rakastimme. Se oli puhdasta teini-iän rakkautta. Tuli mutkia matkaan ja vuosia kului. Molemmat oltiin seurusteltu tahoillamme kauan, kun vuosien jälkeen kohtasimme; JA SINÄ SANOIT RAKASTAVASI MINUA!
Minä olin yllättynyt, enkä saanut oikein sanaa suustani. Ja sitä olen joskus katunut. Sitä, että en sanonut mitä itse tunnen. Siitä on nyt monta vuotta, siitä tunnustuksesta. Minä olen nykyään onnellisesti naimisissa ja sinä avoliitossa. Mutta siltikin...tunne on. Ei tekoja, ei tapaamisia, ei salaisuuksia, ei mitään. Mutta tunne on edelleen, näen sen silmistäsi.